Tyttö, jota kukaan ei halunnut. Tyttö, jota kukaan ei arvostanut. Elämä potkii päähän jokaisen nurkan takana. Tyttö, jota pidetään vain roskana. Tyttö, täynnä arpia – vaiettuja salaisuuksia. Oman onnensa nojaan jätetty, kaunis tyttö katuojassa. Elämä piloilla muiden tekojen takia. Ei arvostusta teoille. Helvettiin kaunis tyttö työnnetään. Käsiä siellä, käsiä täällä – loppua ei näy. Rumat, ahdasmieliset, pahat miehet haluavat osansa tuosta tytöstä. Kukaan ei kuule huutoa. Kukaan ei kuule vapautta. kaikki sulkevat korvansa. Tyttö hakataan katuojassa. Jätetään sinne vuotamaan, jaksamattomana. Kylmä puraisee, sekin osansa haluten. Tyttö ei kauaa jaksa. Kuolema kolkuttaa jo takaraivoa. Mitään ei tehtävissä, alastomalle haavoittuneelle tytölle. Kylmä vaatii aina vain enemmän pienin palasin, mutta raivokkaasti. Ketään ei kiinnosta, kukaan ei suo edes ajatusta tytöstä. Tyttö vain jatkaa kuihtumista. Hypotermia. ” Ei enää kauaa”, tyttö ajattelee onnettomasti, “Viimein minusta tulee jotain. Osa yhteistä.” Kuin tyhjä, hylätty leikkikenttä, tyttö kuihtuu ja katoaa tuntemattomaan hypotermia ainoana ystävänään. Ei pelastusta, ei turvaa, ei tyttö koskaan tuntenut mitään. Sydämen avannut liian monta kertaa, ei tikkien ja haavojen läpi pääse tunteet enää. Tyttö oli vain leikkikalu.
Kerran käytettävä, sitten hävitettävä.
Se oli tarina pienestä ja yksinäisestä tytöstä ;_;
